perjantai 14. maaliskuuta 2014

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä





Joskus tulee vastaan niin hienoa tekstiä, että on pakko välillä laskea kirja käsistään ja huokaista: Että joku osaakin kirjoittaa hyvin. Neidonkenkä piti laskea käsistä monta kertaa, välillä senkin takia että piti pyyhkiä silmät kosketuksen kyynelistä.

Neidonkenkä on Kähkösen Kuopio-sarjan viides romaani ja sijoittuu jatkosodan ajan kesäkuuhun 1942. Nälkätalven synkät muistot ja kylmä kevät alkavat viimein taipua kesän lämpöön ja  mielissä alkaa kohota toivo - ehkä elämä sittenkin taas voittaa. Kuten sarjan edellinen osa Lakanasiivet, romaani kuvaa yhden päivän tapahtumia näkökulman vaihdellessa eri henkilöiden, lasten ja aikuisten välillä. Kähkönen kuvaa naisten sitkeyttä erityisen koskettavasti. Puutteen ja väsymyksen keskellä Kuopion naiset kestävät ja jaksavat ja kantavat toisiaan niiden hetkien yli kun kaikki tuntuu toivottomalta.

                      -Anna, sanoi rouva Valli matalalla äänellä. –Anna.
Ja rouva Valli tarttui Annaa kädestä kylmin, silein sormin. Anna sulki rouva Vallin jäisen käden kämmentensä sisään.
-Tehhään tämä ilta, sanoi Anna. –Kaikki myö autetaan teitä.
Rouva Valli nyökkäsi pää painuksissa. Anna katsoi kelloon. Viisi pitkää minuuttia voitaisiin vielä istua näin. Sitten olisi mentävä – ja yhdessä mentäisiin. Tämänkin illan läpi. (s.246)

Tärkeä teema Neidonkengässä on Suomen ja Saksan suhde jatkosodan aikana. Kuopioon on saapunut Marieke Candrix, kaunis nuori belgialainen toimittaja joka on vieraillut ympäriinsä Saksan sotakentillä. Marieken lumoutuessa pohjoisen maan karusta kauneudesta, lumoutuvat miehet hänen salaperäisyydestään ja älykkyydestään. Marieken läsnäolo saa miehet pohtimaan Saksan ja Suomen suhdetta ja avaamaan sitä:

Me olisimme kuolleet nälkään viime talvena, jos Barbarossa olisi alkanut keväällä -41, sanoi johtaja Lehtivaara. –Valtakunnankansleri kuuli Suomea. Ja lähti sotaan vasta juhannuksena. Se oli liian myöhään. Ja siksi nyt yhä taistellaan – talvi tuli Saksaa vastaan Venäjän huonoilla teillä.
     Sehän saattoi olla totta. Tuo, mitä tuo vilpitön, pitkä mies selitti tässä kummallisessa pienessä näkötornissa tunnetun maailman laidalla. Ja äkkiä Marieke Candrix ajatteli uupuneena: tämä sota on hävitty, näiden metsien takia. Tämän pohjoisen maan takia, niinkö? (s.138)

Puijolta.
Samaan aikaan Kuopion kaupunki kuhisee saksalaisia sotilaita. Sota hengittää nuorten naisten iholla: ”Saksan-Ville työnsi käden hänen hiuksiinsa, painoi hänen niskaansa, ja hän jäykistyi. … Mies mumisi jotain omaansa, eikä Marin tarvinnut pyytää siihen suomennosta, kyllä hän arvasi mitä se syysse baine oikein oli.” (s. 318) Neidonkengässä tutkitaan aikuisuuden ja lapsuuden rajamaastoa - mitä on olla aikuinen nainen ja halun kohde ja samaan aikaan vielä lapsi.

Sarjan seuraava osa Hietakehto odottaa minulla jo lukemistaan. Tämän sarjan toivoisi jatkuvan, en halua päästää näistä ihmisistä ja Kähkösen lumoavasta kerronnasta vielä irti.

Edit: Osallistun kirjalla Ihminen sodassa-lukuhaasteeseen.

 Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä. Otava, 2009. 358 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano jotain, ilahdun!