tiistai 22. huhtikuuta 2014

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön


 "Pimeää, pimeämpää, tunneliin, syvemmälle, eikä enää ulos. Ennen talvea jokainen päivä oli edellistä pimeämpi, jokainen yö ikiyö." (s.16)

Ensimmäinen ajatukseni pidellessäni juuri loppuun luettua kirjaa käsissäni: Olipa kauhea kirja. Kauhea, ahdistava, julma kirja. Ja silti niin hyvin kirjoitettu että se piti melkein yhdeltä istumalta lukea.

Kirjan tapahtumat liikkuvat menneessä ja nykyisessä, alkaen 50-luvulta kuvaten Elsin, nuoren äidin ja  emännän ahdistusta seuraten sitten tämän ahdistuksen vaikutuksia jälkipolvien elämään. Tapahtumien keskiönä on Niitty, vauras mutta hiljalleen rapistuva maalaistalo keskellä Hämeen metsiä.

Kirjan satuttavimpia kohtia ovat kuvaukset Elsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja uupumuksesta:

      Tämän vauvan kanssa hän näki enemmän, tunsi enemmän, kuuli enemmän ja pelkäsi. Eniten hän pelkäsi sitä, ettei nukkuisi enää. Tai ihan eniten hän pelkäsi jotain muuta, mutta se oli sellaista, mitä ei voinut  päästää edes mieleen.
      Kun hän yritti olla ajattelematta niitä ajatuksia, kun hän pinnisteli unohtaakseen ne, hän muisti ne entistä paremmin ja silloin oli vaikea hengittää. Hän sai ilmaa sisään mutta ei osannut päästää ulos ja sitten toisinpäin: ilmaa ulos mutta ei uutta sisään. Eikä hän muistanut kumpaan suuntaan ilma oli menossa, sisään vai ulos. (ss.47-48)

Elsin pienet tyttäret Asta ja Arja jäävät ilman äidin hoivaa. He kasvavat eri suuntiin elämässä ja riitaantuvat. Arja muuttaa kaupunkiin, Asta jää hoitamaan kotitilaa. Kirjan parasta antia oli mielestäni Astan hahmo joka on melkein koominen niskavuorelaisessa ankaruudessaan. Toisaalta koomisuus karisee kun pysähtyy miettimään miksi hänestä on tullut sellainen kuin on. Kirja pohtii yhtä ikuisuuskysymystä antamatta siihen helppoa vastausta: Mikä on äidin rooli lapsen elämässä ja mitä tapahtuu kun äiti ei kykenekään olemaan äiti.

Kirjan kerronnassa on dekkarimaisia piirteitä ja välillä tuntui olevan jo vaikeaa erottaa kuka oikein teki mitä ja miksi. Vaikka lopussa traagisten tapahtumien kulku paljastuukin ei kirja anna mitään kaiken avaavaa selitystä henkilöiden toiminnalle. Kirja jää hiertämään mieleen, hienosti mutta julmasti kirjoitettuna kuvauksena ihmissielun salaisuuksista.



























Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön. WSOY, 2014. 269 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano jotain, ilahdun!