perjantai 16. toukokuuta 2014

John Irving: In One Person



One could find considerable excitement by not escaping to science fiction or futuristic fantasies; it wasn't necessary to read a Western or a romance novel in order to transport oneself. In reading, as in writing, all one needed--that is, in order to have an utterly absorbing journey--was a believable but formidable relationship. (s. 44)

Heti alkuun tunnustus: In One Person (suom. Minä olen monta) on ensimmäinen kirja John Irvingiltä jonka olen lukenut. Irving on toki pitkään ollut listallani yksi niistä kirjailijoista, joita "kaikki" lukevat ja pitäisi itsekin lukea, mutta... Noh, jokainen lukeva ihminen tuntenee ongelman nimeltä "niin vähän aikaa, niin paljon hyviä kirjoja."

      In One Person on minäkertoja Billy Abbottin kertomus oman (seksuaali)identiteetin etsinnästä alkaen 1950-luvun teinivuosista päättyen 2000-luvulle. Keskeistä Billyn elämässä tulee olemaan "ihastuminen väärin ihmisiin", ensimmäisenä pikkukaupungin kirjastonhoitajaan Miss Frostiin joka tutustuttaa Billyn myös lukemiseen. Billy huomaa tuntevansa vetoa sekä miehiin että naisiin, ja näiden sukupuolien moniin eri muunnoksiin. Teini-iän alkuhämmennyksen jälkeen Billy hyväksyy biseksuaalisuutensa täysin osana itseään, mutta joutuu kamppailemaan ulkopuolisten hyväksynnästä. Myös oman perheen sisältä löytyvät jännitteet ja salaisuudet askarruttavat Billyä.  In One Person on täynnä toinen toistaan herkullisemmin kuvattuja henkilöhahmoja, mieleen jäävien hahmojen luominen on selvästi Irvingin parasta antia. Kirja on myös täynnä viittauksia kirjallisuuteen, erityisesti näytelmäkirjalllisuuteen. Sukupuolen näytteleminen ja "väärän" sukupuolen esittäminen jatkuvat myös teatterinäyttämön ulkopuolella.
       Billy Abbottin vuodet kuluvat rakkauksia ja kirjailijan kutsumusta etsiessä. 80-luvulle tultaessa Billyn sitoutuminen homoyhteisöön joutuu koetukselle AIDS-epidemian alkaessa riehua. En tiedä kuinka paljon AIDS:ia on kuvattu kirjallisuudessa, mutta on vaikea kuvitella että monikaan olisi tehnyt sitä yhtä kouraisevasti kuin Irving tässä kirjassa. Kyyneleiltä ei voi välttyä.

I wasn't afraid of dying; I was afraid of feeling guilty, forever, because I wasn't dying. I couldn't accept that I would or might escape the AIDS virus for as accidental a reason as being told to wear a condom by a doctor who disliked me, or that the random luck of my being a top would or might save me. I was not ashamed of my sex life; I was ashamed of myself for not wanting to be there for the people who were dying. (s.401)

       No, tuliko minusta kertaheitolla Irving-fani? Ei, ei ainakaan vielä. Vaikka pidin kirjasta, Irvingin "jaaritteleva" kirjoitustyyli tuntui välillä tuskastuttavalta. Tämän itsessään hyvän tarinan olisi mielestäni voinut kertoa palaamatta niihin samoihin asioihin uudelleen ja uudelleen ja uudelleen... Välillä tuntui kuin (anteeksi) kirjailija olisi vain halunnut kasvattaa kirjan pituutta. In One Person tuntui myös ajoittain hieman julistavalta, kuin loputtomalta Gay Pride-paraatilta joka testaa lukijan oman suvaitsevaisuuden rajoja. Toisaalta, ehkä Irving piikittelee hieman myös homoyhteisöä jolle Billyn biseksuaalisuus on välillä hankala hyväksyä. Kirjan tunnuslauseeksi kohoaakin  pyyntö todellisesta hyväksynnästä, ilman rajoittavia leimoja:
"My dear boy, please don't put a label on me--don't make me a category before you get to know me!" (s.524)


John Irving: In One Person. Simon & Schuster, 2012. (Suom. Minä olen Monta. Tammi, 2013)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano jotain, ilahdun!