torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannustunteita

" "Tuota noin", sanoi possakkamies Iisakki kangetessaan juhannuskoivun porstuanpieleen siinä talossa, missä lapsuuteni ikiaurinkoiset kesäpäivät sulivat yhdeksi sinisenlämpimäksi iloksi, "se on sitten kesä niinkuin mennyttä kalua". ...
Sana oli sanottu -- ja kun se oli vierinyt harvaan ja hartaasti aikamies Iisakin piipunvartta pitkin, se pureutui herkkään lapsenmieleen kuin hallan puraisu ruusunlehteen: joka luotu juhannus, satoi tai paistoi, tuntuu juhannuskoivujen vaiheilla henkäilevän Iisakin horoskooppi kaiken katoavaisuudesta. Tässä nyt kyllä pystytetään juhannuskoivua pihanurmikolle, vaikka eipä tässä loppuaan kohti kallistuvassa kesässä olisi hurraamista -- pimenemään päin elämä kuitenkin näistä päivin on -- kohtsillään jo suoritetaan apuharvennusta kuusikoissa joulupuita kaataen.
Ollaan kuin pystyttämässä muistopuuta pikavierailulla piipahtaneelle Pohjolan kesälle, vaikka oikeastaan olisi vasta tervehdyspuheen vuoro. Ikuinen hinkumme pilata tunnelma sen herkimmillään ollessa viettää riemuvoittojaan juuri juhannuskoivun juurella.

Mutta onhan meitä toistakin äärimmäisyyttä. Oikeauskoisen optimistin mielestä kesä on juhannuksena koskemattomana edessämme, se on tästä kuin ihana, aloittamaton täytekakku. Sitä katsellaan puolelta ja toiselta ja arvioidaan, mikä kohta olisi paras. Tuossa on vehmasta rehevyyttä, tässä marjojen makeutta ja tuolla on elokuun kuutamo. ... Niin, juhannuksena kesä näyttää vielä ylettömän pitkältä, siitä riittää päiviä, viikkoja, kuukausia mihin tahansa hyvään, hauskaan ja hyödylliseen, yhtä hyvin elomme haaveille, unelmille kuin mattopyykille ja katonpaikkaukseen."
Ote nimimerkki Hilja-Marian kirjoitelmasta "Juhannustunteita". Kotiliesi, kesäkuu 1952.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano jotain, ilahdun!