torstai 10. heinäkuuta 2014

Kesä ilman miehiä & kesän parhaan lukuhetken metsästys


On ollut jotenkin nihkeää lukemisen kanssa, aikaa tuntuu löytyvan vain muutamalle satunnaiselle sivulle kaiken muun häsläämisen ohessa. Mutta eräänä iltana varastan pari tuntia itselleni ja polkaisen Järven rantaan. Saunon ja jätän talviturkin Järven viileään syliin. On ensimmäinen lämmin ilta pitkään aikaan. Saunan jälkeen istun terassikeinussa ja luen, telkkäperheen iltapuuhien seurailu tosin häiritsee kirjaan keskittymistä...Välillä käyn rymyämässä pusikossa ja ihmettelen karpalon kukintaa. On täydellinen olotila, pientä päänsäryn alkua lukuunottamatta. Niin, tästä olisi voinut tulla kesän paras lukuhetki ellei ilta olisi päättynyt pahimpaan migreeniin pitkään aikaa. Migreeni ja muut hermoheikkoudet tosin sopivat luennassa olevan kirjailijan teemoihin aivan passelisti, vaikkei se nyt kauheasti siinä tilanteessa lohduttanut...

Telkkä-äidin "hetki omaa aikaa."
The Summer Without Men (suom. Kesä ilman miehiä, Tammi 2011) kertoo  keski-ikäisestä runoilijasta ja kirjallisuuden tutkijasta Mia Fredriksenistä, joka pakenee kesäksi New Yorkista synnyinseudulleen Minnesotaan "tauolla" olevaa avioliittoaan. Mia toipuu hermoromahduksesta ja käy läpi suhdettaan aviomieheensä joka on lähtenyt etsimään onneaan toisen naisen luota. Mia viettää aikaa äitinsä kanssa ja tutustuu tämän samassa hoitokodissa asuviin ystävättäriin. Mia myös vetää runokurssia paikallisille nuorille tytöille ja ystävystyy naapurissaan asuvan nuoren äidin kanssa.

Keskeistä kirjassa ovat, kuinka ollakaan, naiset. Mia peilaa itseään tapaamiinsa naisiin ja käy läpi omia nuoruuden muistojaan, äitiyttään, unelmiaan ja pelkojaan. Välillä Mia on täynnä feminististä raivoa poissa olevaa miestään ja tämän neurotutkijan työtä kohtaan. Hän myös käy läpi omaa epävarmaa asemaansa runoilijana. Parasta kirjassa on se lämpö jolla Hustvedt kuvaa vanhoja naisia. Erityisesti Abigail ja hänen salaiset käsityönsä koskettavat. Hämmentävintä kirjassa on sen ajoittain ylitseampuva älyllisyys. Mian omat pohdinnat muuttuvat usein luennoiksi filosofiasta, biologiasta tai kirjallisuuden historiasta. Hustvedt on halunnut etäännyttää lukijan aika ajoin tarinasta tuolla luennoitsijamaisella otteella, enkä ole ihan varma pidinkö siitä vaikka itse kirjasta pidin. Pidän Hustvedtin tavasta kuvata elämän kaunista surumielisyyttä.
I didn't move for a few minutes. I stood there with my bare feet in the warm grass and felt immeasurably sad. All at once, I felt sad for the whole lot of us human beings, as if I had suddenly been transported skyward, and like some omniscient narrator in a nineteenth-century novel, were looking down on the spectacle of flawed humanity and wishing things could be different, not wholly different, but different enough to spare some of us a little pain here and there. (ss. 156-157)

Hustvedt, Siri. The Summer Without Men. London: Sceptre, 2011.



2 kommenttia:

  1. Hustvedtin kirja herätti minussa melko samansuuntaisia tunteita kuin sinussa. Romaanissa on paljon hyvää, mutta minä väsyin välillä luennointiin, joka tuntui paikoin päälleliimatulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se luennointi tuntui kyllä ihan omaan kirjaansa kuuluvalta. En oikein ymmärrä miksi Hustvedt haluaa alleviivata omaa älykköyttään tuolla tavalla?

      Poista

Sano jotain, ilahdun!