keskiviikko 27. elokuuta 2014

Anja Snellman: Pääoma

Ei kestä varmaan kauaakaan, kun jotkin keksinnöt ja säädökset estävät sinunlaistesi syntymän. Ja maailmasta tulee täydellisempi paikka. Myös minunlaiseni jäävät silloin kehkeytymättä. Nämä sanat, nämä lauseet uupumaan. s. 202
Olen lukenut Anja Snellmanin/Kaurasen lähes koko tähän astisen tuotannon. Silti epäröin tarttua tähän kirjaan. Pidin aihetta, kertomusta Snellmanin hiljattain kuolleesta vammaisesta sisaresta, liian intiiminä, liian paljastavana "kohu"-aiheena. Lopulta kirja lähti kuitenkin kirjastosta mukaan ja se kannatti. Kirja on kaunis ja kunnioittava rakkauden osoitus. Sielunmessu, kuten kirjan alaotsikkokin kertoo.

Pääomassa Snellman palaa oman sukunsa tarinaan jota hän on aiemmin käsitellyt varsinkin kirjassa Ihon aika (WSOY, 1993). Kirjailijan isosisko Maru syntyy vain hetkeä ennen kuin hänen hän joutuu äitinsä kanssa pakenemaan puna-armeijan tieltä Viipurista. Marulla on suulakihalkio, jonka johdosta hänen puhettaan tulevat ymmärtämään vain harvat kuten pikkusisko Anja eli "Marun kielellä" Anu. Perheen isä ja äiti hellivät omia kipeitä muistojaan ja haikailevat menetettyyn Viipuriin. Isä juo, äiti on muuten vain "hullu"  karhumystikko. Läpi kirjan vanhemmista puhutaan Ruslanina ja Ljudmilana, kuin etäännyttäen heidät oman elämänsä draaman esittäjiksi. Siskoksista kasvaa tämän draaman keskellä toisilleen läheiset, toistensa puolikkaat.

Kirjaa leimaa tietty muistikirjamaisuus, kirjailija on kuin vimmaisesti tallettanut siihen muistoja ja muistikuvia sisarestaan. Ennen kaikkea kirja käsittelee sitä häpeää, jota Snellman on tuntenut oudosta sisarestaan. Ja samalla syyllisyyttä häpeästä ja siitä, että hän itse on tullut maailmaan terveenä ja on voinut tehdä kaikkea mitä on halunnut. Syyllisyyttä siitä, että hän on yrittänyt pyristellä irti sisarestaan jonka elämänpiiri pienenee reuman ja kipujen takia kodin ja työpaikan välille ja lopulta hoitokotiin. Kirjailija itse on saanut matkustella, kirjoittaa, olla esillä, hankkia lapsia. Tässä kirjassa hän tunnustaa olevansa kaiken velkaa sisarelleen.
Jossain vaiheessa minulle tuli tunne, että minun pitää elää kahden edestä.
Miksi minä ylipäänsä synnyin?
Kohtaloni oli sinetöity, kun Ruslan ja Ludmila, menneen maailman oopperan sankaripari päättivät syystä tai toisesta yrittää vielä kerran, kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen. Sodan lapsi ja rauhan lapsi. Kiitos paljon. Yksi uhrattiin, että toinen sai.
Oli niitäkin joiden lapsista tuli Varma Kosto ja Viena Inkeri, Aunus Ikävä.
Minä olin Terve Normaali. Minä olin Vielä Kerran. (s. 175)
Kirjassa kulkee sivujuonena tarina perimästä, siitä miten DNA määrittää elämämme kulkua. Tässä Snellman on halunnut olla ajassa kiinni ja on kirjoittanut mukaan vuonna 2011 kuolleen laulajattaren Amy Winehousen sekä Norjan massamurhaajan ja pohdiskelee kumpuavatko myös heidän kohtalonsa perimästä. Myös tarina DNA:n löytymisestä ja historialta unohtuneesta naistutkijasta löydön takana on sinänsä mielenkiintoinen sivujuonne mutta vähän päälleliimatun oloinen. Tähän tarinaan sisaruus olisi jo itsessään riittänyt teemaksi. Heikkouksineenkin Pääoma nousee kyllä Snellmanin tuotannon vaikuttavimpaan kärkeen.

 

Snellman, Anja: Pääoma. Helsinki: Otava, 2013. 299 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano jotain, ilahdun!