tiistai 18. marraskuuta 2014

Anitta Kaitajärvi: Rikotut kuvat


Anni makaa vieraskamarin sängyssä kuudetta päivää. Ei siksi, ettei jo pystyisi talon töihin, ei hän enää kipeä ole, mutta hänen aivonsa eivät pysty käskemään häntä, raajat eivät tottele, vaikka hän yrittää niitä komentaa. Ainakin lapsilla on kaikki hyvin. Anni luottaa vanhempiinsa. Ja sisareensa, jonka kanssa on pitänyt yhtä koko nuoruutensa ja läpi raskaat sodan vuodet. He ovat jakaneet yhdessä tuskan ja surun. Ensin Asserin katoamisen ja tyhjän arkun hautaamisen. Mikään ei ollut sitä ennen tuntunut niin pahalta kuin haudata kuollut mies tyhjässä arkussa. Oma aviomies, jota oli rakastanut ja josta ei jäänyt jäljelle arkkuun laitettavaa kuin vanha valokuva. (s. 85)
Luettua elämää-blogin Elina bloggasi ansiokkaasti tästä kirjasta ja onneksi niin, tuskin olisin tätä hetken mielijohteesta kirjastosta mukaan napannut. Kansikuva on jotenkin niin lohduttoman synkkä, tosin synkkä on tarinakin, ei onneksi ihan ilman valonpilkahduksia kuitenkaan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosille 1944-1949. Asseri on joutunut sotavangiksi Neuvostoliittoon jatkosodan alkumetreillä. Kotona hänet on jo ehditty haudata kentälle jääneenä sankarivainajana ja kotiväki on yrittänyt jatkaa elämäänsä. Vankileireillä monta vuotta kärsinyt mies palaa kuitenkin kotiin. Vaimo Anni on ehtinyt kokea uuden rakkauden neuvostoliittolaisen sotavangin kanssa ja tuvan lattialla taapertaa Asserille tuntematon tummakutrinen pikkupoika. Katkeruus, kosto ja sotatraumat nousevat esiin Asserin mielessä. Anni kipuilee menetettyä rakkautta ja kyvyttömyyttään antaa anteeksi Asserin julmaa käytöstä. Kirjassa käsitellään myös Suomesta takaisin Neuvostoliittoon lähetettyjen inkeriläisten kohtaloa. Kirjan loppuratkaisu on tavallaan hieman epäuskottava, toisaalta olisi ollut julmaa kirjoittaa sitä mitenkään muuten. Rikotut kuvat on erittäin koskettava, raastava kirja siitä, mitä kaikkea sota voikaan hajottaa ihmisen mielessä ja sydämessä.

Rikotut kuvat on Anitta Kaitajärven (s.1952) esikoiskirja. Hän kirjoittaa konstailematonta, kirkasta kieltä ja kuvaa erityisesti naisten työtä ja arkea tarkkanäköisesti. Lukulampun haastattelussa Kaitajärvi kertoo että olisi halunnut kirjoittaa Sofi Oksasen Puhdistuksen. Tavallaan hän tällä kirjallaan puuttuukin juuri samoihin teemoihin ja kipupisteisiin kuin Oksanen, joskaan ei Rikotut kuvat tyylillisesti vielä Oksasen tasolle ylläkkään. Sotavankeus puolin ja toisin on aihe jota ei juurikaan tietääkseni ole suomalaisessa (kauno)kirjallisuudessa käsitelty joten senkin puolesta Rikotut kuvat on lukemisen arvoinen kirja. Samaa voi sanoa inkeriläisten kohtelusta Suomessa. Tapio Koivukari on sentään kirjoittanut inkeriläisten salakuljetuksesta Ruotsiin kirjassaan Meren yli, kiven sisään (Johnny Kniga, 2007), mutta muuta asiaa käsittelevää kaunokirjallisuutta en tunne. Kernaasti saa vinkata jos on tiedossa muita kirjoja näistä aiheista!

Osallistun Rikotuilla kuvilla Ihminen sodassa-lukuhaasteeseen.

Kaitajärvi, Anitta: Rikotut kuvat. Espoo: Myllylahti, 2014. 258 s. 

2 kommenttia:

  1. Tämä oli lukukokemuksena positiivinen yllätys. Kirjassa oli käsittelemättömiä aiheita ja kipeitä asioita. Lukeminen ei ollut aina helppoa, mutta kannatti ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ei sitä kuivin silmin pystynyt lukemaan. Pienkustantamojen julkaisuista löytyy joskus helmiä.

      Poista

Sano jotain, ilahdun!