torstai 13. marraskuuta 2014

Philip Kerr: Liekit Berliinissä


Toimistorakennukseni takana, sen kaakkoispuolella, oli poliisin päämaja, ja ajattelin kaikkea kovaa työtä, jota siellä tehtiin kaupungin rikollisuuden nujertamiseksi. Rikollista oli esimerkiksi se, että puhui epäkunnioittavasti Führeristä, myi lihakaupassa ei-oota, jätti tekemättä Hitler-tervehdyksen tai oli homo. Sellaista Berliinissä oli kansallissosialismin alaisuudessa: se oli iso kummitustalo, jossa oli hämäriä nurkkauksia, synkkiä portaikkoja, arveluttavia kellareita, lukittuja huoneita ja vintti täynnä valtoimenaan riehuvia räyhähenkiä, jotka paiskoivat kirjoja, rymisyttivät ovia, rikkoivat ikkunoita, karjuivat öisin ja ylipäänsä pelottelivat asukkaita niin pahasti, että toisinaan he olivat valmiit myymään asuntonsa ja häipymään muualle. Useimmiten he kuitenkin vain sulkivat korvansa, peittivät mustelmaiset silmänsä ja yrittivät teeskennellä, että mikään ei ollut pielessä. (ss. 64-65)
Minä olen erittäin vaativa dekkareiden lukija. Valtaosa dekkareista menee minulla automaattisesti lokerikkoon "ei kiinnosta". Mutta jos dekkariin liittyvät sana 'noir', 'Berliini', ja 'vuosi 1936' niin johan kiinnostukseni herää.

Skotlantilaisen Philip Kerrin Liekit Berliinissä on yksityisetsivä Bernie Guntherin tutkimuksista kertovan sarjan ensimmäinen osa. Gunther saa tehtäväkseen selvittää vaikutusvaltaisen teollisuuspohatan tyttären ja vävyn murhaa ja etsiä murhan yhteydessä varastettuja timantteja. Kohta Gunther saa tehtäväkseen jäljittää myös kadonnutta natsien luottomiestä ja hänen mukanaan viemiä salaisia papereita. Kirjan luoma maailma on tyylikäs: juonessa esiintyy kohtalokkaita naisia ja mustat autot kuljettavat synkkiä miehiä pitkin Berliinin öisiä katuja. Kirjan juoni kulkee (erittäin) monimutkaisia polkuja vieden Guntherin lopulta myös synkistä synkimpään paikkaan, keskitysleiriin.

Kirja vilisee Berliinin maamerkkejä ja anekdootteja natsihallinnosta. Gunther pääsee niin tapaamaan ministeri Hermann Göringiä kuin istumaan Berliinin olympialaisten katsomoon. Jonkunlainen tuntemus kansallissosialistien hallitsemasta Saksasta on paikallaan, niin tiuhaan Kerr heittää mukaan viittauksia ajan henkeen ja tapoihin. Kirjan alkukielisen nimen, The March Violets, merkitys vaati minulta selvittelyä: nimi viittaa niihin kansallissosialistisen puolueen jäseniin, jotka liittyivät puolueeseen sen jälkeen kun natsit nousivat valtaan vuoden 1933 maaliskuussa ja ennen kuin puolue lopetti uusien jäsenien hyväksymisen pari kuukautta myöhemmin. Takinkääntö ja oman edun tavoittelu politiikan kautta ovatkin keskeisessä osassa tämän kirjan henkilöiden toimissa. Gunther itse pyrkii pysymään neutraalina, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta.

Kirjan heikkous on sen paikoittainen alatyylisyys. Guntherin leukailut tuovat mieleen enemmänkin 80-luvun elokuvien kovat jenkkipoliisit kuin 30-luvun saksalaisen yksityisetsivän. Liekit Berliinissä onkin kirjoitettu alunperin 80-luvulla ja Kerr on jatkanut alun perin trilogiaksi tarkoitettua sarjaa viime vuosina. Aion lukea lisää, Kerr osaa taitavasti luoda kiehtovan synkkää tarinaa.

Kerr, Philip: Liekit Berliinissä (The March Violets, 1989). Suom. Jukka Jääskeläinen. Jyväskylä: Atena kustannus Oy, 2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano jotain, ilahdun!