torstai 15. tammikuuta 2015

Pirjo Tuominen: Sillat yli joen, Kultavainiot

Itse asiassa ihminen tarvitsi hyvin vähän ollakseen tyytyväinen. Katon päänsä päälle ja lieden lämmön. Kuivat vaatteet ja syöpäläisistä puhtaan vuoteen. Puuron täyttämän vatsan. Tiedon siitä, että aamulla odotti työ. Leikkivien, ruokittujen lasten äänet, jotka heikosti kantautuivat vinttikamariin. Naisen lempeän läsnäolon. Äkkiä Joelista tuntui kuin hän olisi tullut kotiin. (Sillat yli joen, s. 125)
Sillat yli joen (2002) jatkaa vuosiin 1917 ja 1918 sijoittuneen Itkevät syvät vedet-romaanin henkilöiden tarinaa läpi 1920-luvun. Entinen punakapinallinen Joel Knaapi joutuu kärsimään kapinan seurauksista vankeudessa. Suoritettuaan rangaistuksensa hän lääkitsee hävinneen häpeäänsä työllä ja menestymisen nälällä. Rakkaus sahan perijättäreen Lindaan tuntuu entistä mahdottomammalta sodanjälkeisessä tilanteessa. Linda Huovista tuleekin Linda Alikartano. Hän joutuu kuitenkin kärsimään rakkaudettomassa avioliitossa, suojeluskunta ja isänmaan aate vievät aviomies Ilmarin elämässä voiton perhe-elämästä sahalla. Valopilkku Lindan elämässä ovat lapset ja lähentynyt suhde äitipuoleen Ettiin. Etti kohoaa yhdeksi kirjan keskushenkilöistä, hän edustaa 20-luvun kiihkeää optimismia ja uutta, modernia naista.

Kultavainioissa (2003) eletään 1930-luvun poliittisen heräämisen ja taloudellisen laman aikaa. Tuominen kytkee taitavasti yhteen kirjan henkilöiden vaiheet ja historialliset tapahtumat talonpoikaismarssista Berliinin olympialaisiin. Linda Alikartano johtaa yksin sahaa keskellä pahinta pulakautta. Vanha rakkaus Joeliin muistuttaa välillä olemassaolostaan, vaikka Linda yrittää pyrkiä kohti uutta suuntaa elämässään. Kirjan lopussa alkaa talvisota, joka vaatii uhrinsa myös Lindan perhepiiristä.

Sekä Sillat yli joen että Kultavainiot ovat nautittavaa luettavaa. Pirjo Tuominen osaa sekoittaa ihmiskohtaloita ja historiallisten tapahtumien kertausta sopivassa suhteessa. Luulin alunperin kyseessä olevan kirjatrilogian, mutta tarinaa jatkaakin vielä 1940-luvulle sijoittuva Maan nälkä (2007) jonka aion varmasti kevään kuluessa vielä lukea. Toivon ja uskon, että sarjan viimeisessä osassa Linda ja Joel vielä tavalla tai toisella saavat toisensa...

Vaikka kirjojen tapahtumat sijoittuvat osin myös kaupunkeihin (Pori, Tampere, Helsinki, Lappeenranta, Berliini), valtaosa kerronnasta sijoittuu kuitenkin vankasti Satakunnan viljavainioille ja metsiin sekä Huovin sahalle. Siksi osallistun näillä kirjoilla 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä-blogin Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen.
Naisen osa oli kannatella taivasta ja kantaa taakat. Miehet kaatuivat kapinoissa ja sodissa, sortuivat laman ja pulan alle. Sukupolvesta toiseen. Naisen oli kestettävä, hänen oli seisottava paikallaan, hänen oli jäätävä, ei itsensä vaan muiden takia. (Kultavainiot s. 374)

Tuominen, Pirjo. Sillat yli joen. Helsinki: Tammi, 2002. 381 s.
Tuominen, Pirjo. Kultavainiot. Helsinki: Tammi, 2003. 376 s.

2 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän antaa näille Tuomisen kirjoille mahdollisuus, sillä kirjoitat niistä houkuttelevasti. Olen pitänyt Tuomista jonkinlaisena "höttökirjailijana" (ilman parempaa tietoa, myönnän) ja siksi en ole tutustunut hänen tuotantoonsa. Kirjoitin teosten nimet ylös vastaisen varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki näissä kirjoissa on viihteellisiäkin elementtejä, ei kuitenkaan häiritsevän paljon. Olen ennen tätä sarjaa lukenut Tuomiselta vain Kaarina Hannuntytär-kirjan mutta pidin siitäkin kovasti.

      Poista

Sano jotain, ilahdun!