torstai 7. toukokuuta 2015

Keväthuuto


Näitä päiviä, vuoden parhaita jokaisena vuonna. Silmä ei tahdo ehtiä nähdä eikä mieli tajuta kaikkea esiin työntyvää vihreää. Nuppuja, versoja, kukkia. Kaikkea niin paljon ja niin täynnä lupausta. Mielessäni on pyörinyt monta päivää kohta eräästä lapsuuden lempikirjasta, siinä tämä melkein sietämätön ihanuus jo kuvattiinkin.
Ja tässä Ronja nyt oli, hän oli syöksynyt päätä pahkaa kevääseen. Kaikkialla hänen ympärillään oli niin ihanaa, se täytti hänet kokonaan ja hän huusi kuin lintu korkeasti ja kimeästi, kunnes hänen täytyi selittää Birkille.
-  Minun oli huudettava keväthuuto, muuten halkean. Kuuntele! Kuulet kai kevään!
   He olivat hetken hiljaa ja kuuntelivat miten heidän metsässään vihersi ja suhisi ja mörisi ja lauloi ja lorisi. Kevään villi, raikas laulu kaikui kaikkialla, kaikissa puissa ja kaikissa vesissä ja kaikissa vehreissä pensaikoissa.
- Minä oikein tunnen, miten talvi valuu yltäni, Ronja sanoi. Pian olen niin kevyt, että voin lentää. (ALRS s. 257-258)

Ronja, Ryövärintytär (1981) kirjassa Astrid Lingrenin rakkaimmat sadut. 
Helsinki: WSOY, 2002.

4 kommenttia:

  1. Ihana keväthuuto ja niin kauniit kuvat! Ronjan maailmassa pitäisikin oikeastaan taas pitkästä aikaa piipahtaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun selailin "Ronjaa" etsien tuota keväthuuto-kohtaa tuli kyllä halu lukea uudestaan koko kirja. Luin sen lapsena monta kertaa.

      Poista
  2. Wau... Aivan ihania kuvia! <3 Ja tuo pätkä tuosta kirjasta on kaunis :)

    VastaaPoista

Sano jotain, ilahdun!