tiistai 9. kesäkuuta 2015

Anna Kortelainen (toim.): Avojaloin

Hän katseli, miten ohi käveli "paljasjalkaisia ja valkokinttuisia kesälomapoikia", joiden askeleet olivat arat, sillä heidän jalkapohjansa eivät olleet vielä karaistuneet ja parkkiintuneet soralle ja männynneulasille. Jelena Guro julisti, että "runoilijoiden on aivan välttämättä kuljettava kesällä paljain jaloin!", joskus kylläkin "nokkospehkon läpi" tai "läpi polttiaispensaan". (A.K. s.127)
Avojaloin - 20 tositarinaa Karjalan kannakselta esittelee enemmän ja vähemmän tunnettujen kannakselaisten elämäkerrallisia tarinoita alkaen 1900-luvun alkuvuosien kesälomaidyllistä päättyen 1980-luvun neuvosto-Viipuriin. Suurimman osan tarinoista on kirjoittanut taidehistorioitsija Anna Kortelainen, muut kirjoittajat ovat toimittaja Martti Backman, kirjailijat Laila Hirvisaari ja Eeva Kilpi, sosiaalikasvattaja Eija Järvinen sekä tutkijat Teemu Keskisarja, Johanna Piipponen, Heidi Rytky, Hannu Takala ja Heikki Ylikangas.

Tarinoiden kirjavaan henkilökaartiin kuuluvat mm. kuvataiteilijat Hugo Simberg ja Väinö Kunnas, säveltäjä Toivo Kuula, kirjailija Unto Seppänen sekä venäläinen runoilija Jelena Guro. Tarinoissa kuvataan myös kannaksen vilkasta elinkeinoelämää esimerkiksi Uuraan vilkkaan sataman työläisten näkökulmasta. Myös 1918 kansalaissota jälkiselvittelyineen tulee esille useammassa tarinassa. Jännittävää kirjassa on kuvaus siitä, miten kannas rajaseutuna oli käytännössä sotatilassa itsenäisyyden alkuvuosina ja miten vilkasta aatteiden ja tavaran salakuljetus oli tuolloin. Karjalan menetyksen kipeys tulee esille niin arvostettujen kirjailijoiden muistelmissa kuin tavallisten kannaslaisten muistoissa. Toiset ovat palanneet rajan taakse etsimään kerran kadotettua, toiset eivät ole siihen kyenneet vaan ovat halunneet säilyttää muistoissaan muuttumattoman kuvan siitä, mitä kerran oli. Nykyisin Suomessa asuvan muotisuunnittelija Svetlana Planmanin lapsuusmuistelo Viipurista tuo kirjan lähemmäs nykyaikaa ja koskettelee osin Viipurin erikoista asemaa samaan aikaan suomalaisena ja venäläisenä kaupunkina.
Varhaisteininä Sveta ihmetteli kauppahallin tienoilla, miksi matkailijat ostivat matrjoska-nukkeja ja balalaikkoja. Eihän heilläkään kotona ollut ihmeemmin puunukkeja eikä yhtään balalaikkaa. Kukaan tuttavapiirin naisista ei käyttänyt kukkahuiveja. Sveta hämmästeli myös sitä, että turisteille tarjottiin suolaisia blinejä - niitähän syötiin vain smetanan tai hillon kanssa. Oudoin oli kuitenkin turisteille tarjoiltu suolakurkun, smetanan ja hunajan yhdistelmä - mikä inhottava makusekoitus! (A.K. s. 275)
Itsekin kivijalkamatkailua kannaksen pusikoissa harrastaneena olin odottanut lukevani kirjasta enemmän omakohtaista muistelua. Kirjasta kuultuani mieleeni tuli heti isoäitini kuvailema pehmeä ruohikko paljaiden jalkojen alla saunapolulla silloin joskus Karjalassa... Kirjan enimmäkseen historioiva ote oli yllätys, vaikka nautinkin kirjasta ja opin monta mielenkiintoista asiaa Karjalan historiasta. Yksi paha puute tässä kirjassa kuitenkin on: voi miksi ei liitteenä ole karttaa Kannaksesta? Samoin Viipurin kaupungin kartta olisi ollut tarpeellinen.

Karjalan kannakseen ja tämän kirjan kuvaamiin tositarinoihin voi tutustua Lappeenrannan museoiden verkkonäyttelyssä Aikamatka Karjalankannakselle sekä Etelä-Karjalan museossa ja taidemuseossa 10.1.2016 asti auki olevassa näyttelyssä.
Onnen ja ilon aiheet olivat arjessa. Terveissä lapsissa, onnistuneessa sadossa tai vaikka vastaleivotulle leivälle tuoksuvassa tuvassa. Hyvään hetkeen riitti tuvan nurkalla nuppunsa aukaissut juhannusruusu. Mitä sitä ihminen muuta.
   "Hoijettii tillaa, hoijettii lehmii ja tehtii lapsii", määritteli Aina elämäänsä. (E.J. s. 153)
Kortelainen, Anna (toim.): Avojaloin - 20 tositarinaa Karjalan kannakselta. Gummerus, 2015. 283 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano jotain, ilahdun!