perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kolme kaunista kirjaa

Kirjojen kamarin hurmaava Katja haastoi minut nimeämään kolme lukemaani kirjaa, joista olen blogannut ja jotka haluaisin vielä lukea uudelleen. Ajattelin ensin etten ole laiskalla verkkaalla tahdillani edes ehtinyt  blogata niin monesta kirjasta, että löytäisin niistä nämä kolme. Mutta löysinpä kuitenkin ja helposti vielä.


Sirpa Kähkönen. Siinä on kirjailija, jonka ylistystä laulan aina kun mahdollista. Olen blogannut kahdesta Kähkösen Kuopio-sarjan kirjasta, Neidonkengästä ja Hietakehdosta. Olen syvästi vaikuttunut Kähkösen taidokkaasta tavasta kirjoittaa mikrohistoriaa. Hänen luomansa romaanihenkilöt tulevat niin lähelle, huokauksineen ja murheineen ja ilonkyyneleineen. Tulen aivan varmasti palaamaan Kuopio-sarjaan vielä uudelleen.


Ja sitten vielä Otfried Preusslerin Mustan myllyn mestari. Olen tämän kirjan lukenut monta kertaa lapsena ja palasin siihen nyt aikuisena. Tätä kirjaa metsästän antikvariaateista ja poistokirjamyynneistä. Luen sen varmasti vielä uudelleen kunhan löydän sen joskus omaan hyllyyni. Jos löytäisin sen alkuperäiskielellä niin vielä parempi!


Kuvat ovat villinä rehottavista kirjahyllyistäni. Arvaa, olenko jo lukenut kaikki hyllyyni haalimat kirjat? Nii-in, kun pitää vielä lukea uudelleen niitä vanhoja suosikkeja...

En nyt varsinaisesti haasta itse ketään mutta aiheesta saa napata kiinni jos siltä tuntuu!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Meri äitini on, meri siskosein...



Kun viikkotolkulla on päässä herkeämättä soinut "Meren aalloilla", on vain lähdettävä vaikka sää olisi mikä. Kerran kesässä on päästävä haistelemaan suolaista tuulta, ihmettelemään kallion ja veden ikiaikaista liittoa. Ja etten antaisi väärää kuvaa itsestäni - olen täysi maakrapu, jolle pari tuntia meren partaalla on jo seikkailu.

Kuvat Raumalta, Kylmäpihlajan majakkasaarelta.








maanantai 13. heinäkuuta 2015

Katja Petrovskaja: Ehkä Esther


Oo, mikä onni asuu kirjastossa: Ojensin käteni summanmutikassa kohti uutuushyllyä ja täysin tuntematonta nidettä - löysin helmen, jonka luin melkein yhdeltä istumalta.

Katja Petrovskaja syntyy vuonna 1970 Kiovassa ja elää tyypillisen neuvostolapsen elämää. Perheeseen kuuluu äiti, isä, veli ja kaksi hieman omalaatuista babuškaa.Tytön mieltä kaihertaa kuitenkin haave suuresta joukosta sukulaisia kokoontuneena pitkän pöydän ympärille. Sukulaisia ei kuitenkaan ole, on vain repaleisia tarinoita heistä. Molempien vanhempien suku on juutalaista, mutta juutalaisuudesta muistuttaa enää vain muutama harvoin käytetty jiddišin kielen sana. Aikuisena Petrovskaja päätyy asumaan Saksaan ja alkaa lopulta jäljittää kadonneiden sukulaistensa kohtaloa. Löytyy odottamattomia yhteyksiä internetin ihmemaailmasta. Löytyy monen sukupolven ajan kuuromykkien kouluja ympäri Eurooppaa pitänyt juutalainen sivistyssuku. Löytyy Neuvostoliiton historiaan jäänyt ampuja. Löytyy puolalainen asumisrekisterikortti, jonka viimeisenä merkintänä saksankielinen "siirretty tuntemattomaan suuntaan". Löytyy muistikuvia isoisoäidista, joka oli nimeltään ehkä Esther, ja jonka taival loppui Kiovassa matkalla Babi Jariin.

Ehkä Esther on sekoitus omaelämäkertaa, sukututkimusta, toisen maailmansodan ja holokaustin historiaa, unia, muistoja ja kysymyksiä. Se on yritys tuntea oma historiansa ja samalla hyväksyä tietämisen rajallisuus. Kun muistot ja jäljet loppuvat, on tyhjäksi jäävät kohdat täytettävä itse. Ehkä Esther on Katja Petrovskajan esikoisteos ja hän voitti sillä arvostetun saksankieliselle kirjallisuudelle myönnettävän Ingeborg Bachmann-palkinnon.
Kun äitini vanhempi sisar Lida kuoli, tajusin mitä sana historia tarkoittaa. Tiedonjanoni oli herännyt, olin valmis käymään taistoon muistojen tuulimyllyjä vastaan, ja sitten hän kuoli. Seisoin paikallani hengitystä pidättäen, valmiina kysymään, ja jäin seisomaan samaan asentoon, ja jos se olisi ollut sarjakuvaa, olisi puhekuplani ollut tyhjä. Historia on sitä että yhtäkkiä ei olekaan enää ihmisiä joilta kysyä, pelkkiä lähteitä vain. Minulla ei ollut enää ketään, jolta olisin voinut kysyä, joka olisi vielä muistanut nuo ajat. Minulle jäi vain muistonriekaleita, kyseenalaisia muistiinpanoja ja kaukaisissa arkistoissa säilytettäviä dokumentteja. (s. 27)
 Petrovskaja, Katja: Ehkä Esther (Vielleicht Esther, 2014). Suom. Ilona Nykyri. 
Helsinki: Tammi, 2015.