maanantai 13. heinäkuuta 2015

Katja Petrovskaja: Ehkä Esther


Oo, mikä onni asuu kirjastossa: Ojensin käteni summanmutikassa kohti uutuushyllyä ja täysin tuntematonta nidettä - löysin helmen, jonka luin melkein yhdeltä istumalta.

Katja Petrovskaja syntyy vuonna 1970 Kiovassa ja elää tyypillisen neuvostolapsen elämää. Perheeseen kuuluu äiti, isä, veli ja kaksi hieman omalaatuista babuškaa.Tytön mieltä kaihertaa kuitenkin haave suuresta joukosta sukulaisia kokoontuneena pitkän pöydän ympärille. Sukulaisia ei kuitenkaan ole, on vain repaleisia tarinoita heistä. Molempien vanhempien suku on juutalaista, mutta juutalaisuudesta muistuttaa enää vain muutama harvoin käytetty jiddišin kielen sana. Aikuisena Petrovskaja päätyy asumaan Saksaan ja alkaa lopulta jäljittää kadonneiden sukulaistensa kohtaloa. Löytyy odottamattomia yhteyksiä internetin ihmemaailmasta. Löytyy monen sukupolven ajan kuuromykkien kouluja ympäri Eurooppaa pitänyt juutalainen sivistyssuku. Löytyy Neuvostoliiton historiaan jäänyt ampuja. Löytyy puolalainen asumisrekisterikortti, jonka viimeisenä merkintänä saksankielinen "siirretty tuntemattomaan suuntaan". Löytyy muistikuvia isoisoäidista, joka oli nimeltään ehkä Esther, ja jonka taival loppui Kiovassa matkalla Babi Jariin.

Ehkä Esther on sekoitus omaelämäkertaa, sukututkimusta, toisen maailmansodan ja holokaustin historiaa, unia, muistoja ja kysymyksiä. Se on yritys tuntea oma historiansa ja samalla hyväksyä tietämisen rajallisuus. Kun muistot ja jäljet loppuvat, on tyhjäksi jäävät kohdat täytettävä itse. Ehkä Esther on Katja Petrovskajan esikoisteos ja hän voitti sillä arvostetun saksankieliselle kirjallisuudelle myönnettävän Ingeborg Bachmann-palkinnon.
Kun äitini vanhempi sisar Lida kuoli, tajusin mitä sana historia tarkoittaa. Tiedonjanoni oli herännyt, olin valmis käymään taistoon muistojen tuulimyllyjä vastaan, ja sitten hän kuoli. Seisoin paikallani hengitystä pidättäen, valmiina kysymään, ja jäin seisomaan samaan asentoon, ja jos se olisi ollut sarjakuvaa, olisi puhekuplani ollut tyhjä. Historia on sitä että yhtäkkiä ei olekaan enää ihmisiä joilta kysyä, pelkkiä lähteitä vain. Minulla ei ollut enää ketään, jolta olisin voinut kysyä, joka olisi vielä muistanut nuo ajat. Minulle jäi vain muistonriekaleita, kyseenalaisia muistiinpanoja ja kaukaisissa arkistoissa säilytettäviä dokumentteja. (s. 27)
 Petrovskaja, Katja: Ehkä Esther (Vielleicht Esther, 2014). Suom. Ilona Nykyri. 
Helsinki: Tammi, 2015.

4 kommenttia:

  1. Luin saman. Rakastan kirjan nimeä Ehkä Ester. Juurien etsintä tehty seikkailuksi. Saattaisit pitää myös Masha Gessenin Ester ja Rusja, miten isoäitini selvisivät Hitlerin sodasta ja Stalinin rauhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Täytyy pistää muistiin tuo Gessenin kirja, aihe kiinnostaa minua kovasti.

      Poista
  2. Tämä on upea kirja, sain juuri luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, mitä ihmiskohtaloita Euroopan historia onkaan täynnä ja kuinka moni niistä on jo vaipunut täysin unohduksiin kun ei ole enää ketään penkomassa niitä pölyisiä arkistoja...

      Poista

Sano jotain, ilahdun!