sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Meri äitini on, meri siskosein...



Kun viikkotolkulla on päässä herkeämättä soinut "Meren aalloilla", on vain lähdettävä vaikka sää olisi mikä. Kerran kesässä on päästävä haistelemaan suolaista tuulta, ihmettelemään kallion ja veden ikiaikaista liittoa. Ja etten antaisi väärää kuvaa itsestäni - olen täysi maakrapu, jolle pari tuntia meren partaalla on jo seikkailu.

Kuvat Raumalta, Kylmäpihlajan majakkasaarelta.








10 kommenttia:

  1. Kallion ja veden ikiaikainen liitto - niin, ja mitä kaikkea ne kertoisivatkaan jos niiden puhetta ymmärtäisi... Ihana merihetki, kiitos! T. Toinen maakrapu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :) Rantakallioissa on jotain samaan aikaan rauhoittavaa ja voimakasta, ikuista...

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Ja viehättävä blogi. Löysin tänne tänä aamuna Kirjojen kamarin Katjan blogista ja koetan muistaa tulla uudestaankin. :)

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia ja ihana saaristo. T. Ihminen, joka on vesillä niin pitkään kuin sää sallii, eli huhtikuusta marraskuuhun - siis kaukana maakravusta. On hämmentävää kuinka meren tai järven näkeminenkin saa aikaan vastustamattoman halun hypätä purjeveneeseen ja lähteä vesille. Nämä kuvatkin tuottivat jälleen tarpeen sanoa hyvästit maalle. Kiitos, suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haaveilen siitä, että olisi mahdollisuus viettää enemmänkin aikaa saaristossa mutta näin "paatittomana" on tyydyttävä tällaisiin pikapyrähdyksiin.

      Poista
  4. Ihanat silokalliot ja niiden kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Nuo vaaleanpunaiset rohtovirmajuuret olivat upeita, kuvaaminen vain oli haasteellista siinä tuulessa...

      Poista

Sano jotain, ilahdun!