tiistai 13. lokakuuta 2015

John Steinbeck: Vihan hedelmät

 66 is the path of a people in flight, refugees from dust and shrinking land, from the thunder of tractors and shrinking ownership, from the desert's slow northward invasion, from the twisting winds that howl up out of Texas, from the floods that bring no richness to the land and steal what little richness is there. From all of these the people are in flight, and they come into 66 from the tributary side roads, from the wagon tracks and the rutted country roads. 66 is the mother road, the road of flight. (TGOW, s. 137)

On ollut vaikeaa löytää aikaa ja sanoja kuvaamaan tätä lukukokemusta. Yritän nyt.
Jos pitäisi kuvata Vihan hedelmiä vain yhdellä sanalla, se olisi: Sydäntäraastava.
Jos pitäisi kuvata Vihan hedelmiä vain yhdellä lauseella, se olisi: Klassikot ovat klassikoita syystä.

Eletään 1930-lukua Yhdysvaltain keskilännen suurilla peltotasangoilla. Suuryritykset pakottavat vuokraviljelijät luopumaan kannattamattomista pientiloistaan pilkkahintaan. Kohta pelloille vyöryy traktorien hyökyaalto joka repii maan rikki, repii ihmiset juuriltaan. Rikottu maa nousee kostamaan, valtavat pölymyrskyt pimentävät taivaan ja hautaavat pelokkaat ihmiset alleen. Pienviljelijäperhe toisensa jälkeen joutuu luovuttamaan ja myymään sen vähän mitä heillä vielä on. He pakkautuvat huterien autonrotiskojen kyytiin ja lähtevät työnhakuun kohti Kaliforniaa, kohti unelmaa hedelmiä notkuvista puutarhoista ja runsaista poiminta-ansioista. Niin tekee myös Joadin perhe. Tom Joad on nuori vihainen mies, juuri päässyt vankilasta. Hän palaa kotiin vain huomatakseen ettei kotia enää ole, edessä on vain valtatie 66, tie länteen. Tomin perheenjäsenet lähtevät matkaan kukin omaa tulevaisuudenunelmaansa hellien, kukin omaa kipuaan sisällään kantaen. Raskaan matkanteon jälkeen Kaliforniassa ei kuitenkaan odota Onnela vaan puutteen ja nöyryytysten loputon suo.

Luin Vihan hedelmät ensin alkukielellä ja loppuosan kirjasta uteliaisuuttani myös suomenkielisenä käännöksenä. Steinbeckin kieli on nautinnollisen kaunista ja riipaisevaa. Hänen luomilleen henkilöille on ominaista murteellinen puheenparsi, joka ei käännöksestä välity. Lukukokemukseeni toi syvyyttä se, että olin hiljattain tutustunut kirjan syntyaikojen historialliseen viitekehykseen. Yle Teema on esittänyt viime vuosina kaksi kertaa yhdysvaltalaisohjaaja Ken Burnsin dokumenttisarjan The Dust Bowl ("USA:n 1930-luvun pölymyrskyt"). Olen kummallakin kerrallla katsonut jokaisen jakson kuin tv:n eteen naulittuna. Olen syvästi vaikuttunut niiden ihmisten sitkeydestä, jotka elivät sen ajan ja selvisivät kertomaan siitä. Luin Vihan hedelmiä nyt keskellä päivittäisiä uutisia Eurooppaan suuntautuvasta pakolaisten virrasta. Oli mahdotonta välttyä ajatukselta, ettei ihmiskunta ole valitettavasti juuri kehittynyt tietyissä asioissa. Esimerkiksi tämä ajatuksenkulku kuulostaa masentavan tutulta:
Lännessä vallitsi pelko, kun maanteillä vaeltajien lukumäärä moninkertaistui. Omistajat olivat kauhuissaan omaisuutensa puolesta. Miehet, jotka eivät olleet milloinkaan nälkää tunteneet, näkivät nälkäisten silmien katseen. Miehet, jotka eivät olleet milloinkaan tunteneet erikoista puutetta mistään, näkivät nyt puutteen synnyttämän palon vaeltajien silmissä. Ja kaupunkien sekä pehmoisten esikaupunkien miehet kerääntyivät yhteen puolustaakseen itseänsä; ja he vakuuttelivat itselleen, että he olivat hyviä ja maahantunkeutujat pahoja, niin kuin miehen on tehtävä, ennen kuin hän taistelee. He sanoivat: Nuo kirotut okielaiset ovat likaisia ja tietämättömiä. He ovat rappeutuneita, sukupuolisesti sairaita, mielenvikaisia. Nuo Jumalan kiroamat okielaiset ovat varkaita. He varastavat vaikka mitä. Heille on vieras koko omistusoikeuden käsite. (VH s. 275)
Vihan hedelmät on kertomus kadotetusta elämäntavasta ja särkyneistä unelmista. Se on vihainen poliittinen kannanotto riistoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Se on kertomus inhimillisen arvokkuuden säilyttämisestä nöyryytysten keskellä. Se on kertomus lähimmäisenrakkaudesta, inhimillisyyden lämmöstä joka jää ainoana jäljelle kun kaikki muu on mennyttä.

Suuri kiitos 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä-blogin Marileelle, jonka maalaismaisemia-lukuhaasteen ansiosta innostuin lukemaan tämän mahtavan klassikon.

"I'm learning one thing good, "she said. "Learnin' it all a time, ever' day. If you're in trouble or hurt or need -- go to poor people. They're the only ones that'll help -- the only ones." (TGOW, s. 444)
Steinbeck, John: The Grapes of Wrath. London: Penguin books, 2011 (1939).
Steinbeck, John: Vihan hedelmät (The Grapes of Wrath, 1939). Suom. Alex Matson. Helsinki: Tammi, 1965.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano jotain, ilahdun!